Bändi on tehnyt erittäin onnistuneen paluun – arviossa Immortal

Julkaistu Infernossa 6/2018.

Immortal
Northern Chaos Gods
Nuclear Blast

Bergenin, anteeksi Blashyrkhin, suunnalta on odotettavissa jäämyrskyä. Hyvästi aurinko, hyvästi kesä. Abbath Doom Occultakin nakkasi tapparansa olkapäälleen ja rapukäveli horisonttiin. Mutta niin vain tämän lohduttomuudenkin lävitse kuultaa toivonsäde. Immortal on kuolematon. 

Vaikka yhtye henkilöityi vahvasti showmies Abbathiin, Immortal on ollut yhtä vahvasti myös toisen Doom Occultan, kitaristi-säveltäjä Demonazin bändi. Vuosia yhtyeessä takonut, myös Ruotsin Hypocrisyssa rumpaloiva Reidar ”Horgh” Horghagen luo jälleen bändin soundiin tunnistettavan kylmän pulssin. Taiteellisessa mielessä Northern Chaos Gods ei kärsi nokkamiehensä menetyksestä pätkääkään. Yhdeksän vuoden takaisesta All Shall Fallista jatketaan rivakkatahtisella ja ennen muuta painavasointisella mustalla metallilla. 

Kuten myöhempien aikojen Immortal-levyillä on ollut tapana, perinnehevivaikutteet ovat läsnä hillitsemässä lumituiskua. Gates to Blashyrkhin toimivin jippo on puolivälin tuplabassarimoshpit-kohtaus, joka hengittää brittiläisen heavy metalin perinteestä. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä vaikuttaa jopa röyhkeältä: Where Mountains Rise lainaa Iron Maidenin Where Eagles Dareä niin ronskisti, melkeinpä nimeään myöten, että Rod Smallwoodin puhelinsoitto Norjaan on Fimbul-talveakin pelottavampi tulevaisuudenvisio. 

Tärkeintä on, että Immortal on tehnyt erittäin onnistuneen paluun. Demonazin laulu on kylmässä korppimaisuudessaan toivotun kaltaista ääntelyä. Biisit ovat monipuolisia, ja niihin on mahdutettu raskaan rockin kaanonia kunnioittavia yllärikoukkuja. Kyllä tämän levyn kanssa kelpaa mököttää helteet mökissään.