Limbonic Artin 1990-luvun toismaailmallisia ja tunnelmallisia levyjä ei voi olla hehkuttamatta liikaa. Alamäki alkoi kuitenkin heti uudelle vuosituhannelle saavuttaessa, ja sittemmin tuotanto on ollut hyvin keskinkertaista ja kalpeaa. Uusimmallaan bändi saa taas juonenpäästä kiinni.
Yksin Daemonin käsissä hyrräävä black metal -koneisto tarjoaa mukavasti vanhoihin hyviin aikoihin kurkistavaa materiaalia. Kosketinsoittimia on tosin turha odottaa tälläkään kertaa – ne jäivät lähes täysin Morfeusin jättäessä bändin vuonna 2009. Niiden sijaan pääpaino on tarttuvissa riffeissä, joita kieltämättä riittää.
Levyltä löytyy Vir Triumphalisin kaltaisia ässäraitoja, mutta se on kaikkinensa tasalaatuinen. Limbonic Art hakee kitarasurinoineen ja tuttuine konerumpuineen jopa samoja hypnoottisia ulottuvuuksia, joita se tarjosi menneisyydessä.
Opus Daemoniacal on parasta Limbonic Artia miesmuistiin, mutta en pääse irti ajatuksesta, kuinka järisyttävän kovalta levy kuulostaisi runsaiden kosketinsoitinmattojen tukemana. Daemon kuitenkin osoittaa, että yhtyeen musiikista löytyy potkua yli 30 vuotta perustamisensa jälkeen.