Yhdysvaltalaisnelikko Cloakin ensimmäinen pitkäsoitto on avoin kutsu synkkyydellä ilotteluun. Yhtyeen tyyli koostuu gootti- ja death rock -vaikutteisesta, melodisesta ja menevästä black metalista, joka muistuttaa ruotsalaisesta Tribulationistä.
Levyn keskitempoinen peruspoljento potkii aluksi makeasti. Priimaluokkaiset soundit palvelevat kokoonpanon vastustamattomalta vaikuttavaa etenemistä riivatusta riffistä toiseen, ja pyydysverkko virittyy viimeistään traagisten kitaraliidien ansiosta.
Sisällöllinen anti osoittautuu kokonaiskuvassa kuitenkin pienoiseksi pettymykseksi: sävel- ja sointukulut ovat usein melko kliseisiä, ja ideoista iskevimmät jokseenkin häivyttyvät kappaleiden sisäiseen ja väliseen harmaaseen massaan. Kaikkiaan lähes tunnin mittainen levy tuntuukin loppua kohden ponnettomalta.
Vaikka Scott Taysomin kuolonköhinässä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, myös laulut ovat turhan yksitoikkoisia. Lyriikat taas vaeltavat okkultistisessa angstissa ja jäävät mahtipontisesta kuvastosta huolimatta mitäänsanomattomiksi.
To Venomous Depths kuulostaa kaikin puolin kompetentilta. Tehdäkseen aidosti erottuvaa ja ehyttä materiaalia Cloakin on kuitenkin syytä etsiä luovempia ratkaisuja sekä elävöittää ja tasapainottaa ilmaisunsa eri sävyjä. Nyt kuultu lyhytnäköisyys ei riitä, jos yhtye haluaa vetää kuulijat mukanaan myrkynmustiin syvyyksiin.