Sanottakoon, että ensireaktioni suhteellisen yllättäen ilmaantuneen Exhorder-albumin suhteen oli vähintäänkin jyrkkä ei. Reaktion pohjana oli vahva suhde bändin kahteen aiempaan albumiin (Slaughter in the Vatican, 1990, ja The Law, 1992), joihin uutuus ei tuntunut linkittyvän oikein millään tapaa. Lopulta yhteys kuitenkin löytyy, vaikka vanhalta suosikilta toivoisikin suorempaa jatkoa aiempaan, vimmaisen viiltävään ja voimalla rusentavaan tuotantoon. No, eipä vanhasta miehistöstäkään ole jäljellä kuin laulaja Kyle Thomas ja kitaristi Vinnie LaBella.
Voimallisen kielteisen reaktion aiheutti aloitusbiisi My Time, joka kuulosti ensikuulemalta geneeriseltä perusthrashiltä, mutta on pullistelukertseineen lopulta ihan ok asennehumppa. Muun levyn kohdalla ongelmana on lähinnä se, että bändi kuulostaa menneeseen verrattuna liian sliipatulta. Yliviilattujen rumpujen osalta meno on samaa muovista soundia ja filliä kuin tuhannella muullakin metallibändillä. Lisäksi meininki on monin kohdin jopa häiritsevissä määrin Panteraa muistuttavaa groovemättöä – tämä ei toki ole ihme, sillä Exhorderia pidetään groove metalin kantaisänä.
Vimma ja vaara on siinä mielessä vähissä, että vauhtia on varsin vähän ja yleisote tuntuu liiankin tarkkaan harkitulta. Kiivaasti sahaava Ripping Flesh on oikeastaan ainoa villistä debyytistä muistuttava kappale, mutta hitaammin moukaroivan The Law’n soundista on havaittavissa useampiakin viitteitä nimenomaan LaBellan jyräävästi riipivän riffittelyn osalta.
Thomas rähisee asenteella, mutta laulaa myös melodisia osuuksia kiitettävän tyylikkäästi. Jälkimmäistä osastoa ei aiemmilla levyillä juuri kuultu, joten laulun kiistatttomasta toimivuudesta huolimatta horisontissa sykkii pieni sell out -varoitusvalo.
Jos ilmaisun puutteellinen exhorderius jätetään pois ajatuksista, biisinkirjoituksellisesti yhtye tuntuu olevan parhaassa kunnossaan ikinä. Yllättävänkin monipuoliseksi paljastuvalta levyltä löytyy monia onnistumisia useamman tyyppisen ilmaisun parissa. Sävypaletin laajentumisen, biisien ”normaalimpaan” suuntaan kehittymisen ja ilmiasun modernin viimeistelyn takia voi kuitenkin keskustella siitä, olisiko levy tullut julkaista Exhorder-otsikolla. Mourn the Southern Skies on hyvä levy, mutta toisen nimen alla se voisi olla jopa loistava.