Edelleen kuin täydelliseksi viilattu kone – arviossa Psycroptic

Julkaistu Infernossa 10/2018.

15.02.2019
Psycroptic
As the Kingdom Drowns
Prosthetic

Tasmaniasta käsin teknistä death metalia jo pari vuosikymmentä soittanut Psycroptic nauttii omalla sarallaan kohtalaista arvostusta. Ja miksipä ei, sillä yhtyeen levytysura on johdonmukainen ja tarjonnut genren vaatimukset huomioiden aivan relevanttia tavaraa.

Haleyn veljesten tykittely kitarassa ja rummuissa on hengästyttävän taidokasta, ja riffeistä löytyy jopa odotettua enemmän kiemuraa ja kulmittelua. Psycroptic on edelleen kuin täydelliseksi viilattu kone. Veitsenterävää musisointia ilman eloa ja henkeä, mikä ei hieman kärjistetysti sanoen ole tässä genressä bugi vaan ominaisuus.

Toisaalta As the Kingdom Drowns tuntuisi hieman edeltäjiään selkeälinjaisemmalta ja jopa sävykkäämmältä. Osa riffeistä osaa jopa olla etäisesti tarttuvia. Kokonaisuutena puhutaan kuitenkin varsin pienistä eroista.

Kiekkoon liittyy sellainenkin jännä ominaisuus, että sitä kuuntelisi mitenkään liioittelematta mieluummin instrumentaaliversiona. Tällöin olisi helpompi keskittyä leukoja tipauttavaan musisointiin. Nyt pinnalle nousee laulaja Jason Peppiattin rasittavan geneerinen rähinä, joka kuulostaa paitsi turhan angstiselta myös aivan liian pintaan miksatulta.

Valituksestani huolimatta As the Kingdom Drowns on katsastamisen arvoinen tapaus. Bändi ei paina koko aikaa aivan sata lasissa vaan osaa hetkittäin myös hengittää. Itse en vain tahdo enää jaksaa tätä sorttia aivan täysillä.

Lisää luettavaa