Ei häviä tovereilleen, mutta voittoasettakaan ei löydy vyöltä – arviossa Caligula’s Horse

Julkaistu Infernossa 5/2020.

Caligula's Horse
Rise Radiant
Insideout

Viime vuosina on siinnyt termi värifarkkuproge. Lähinnä se kai kattaa Porcupine Treen jälkeisen tunteikkaan, kirkasotsaisesti falsetissa lauletun ja teknisesti huippuunsa hiotun modernin progressivisen metallin, jota esittävät teknisesti kyvykkäät nuoret muusikot.

Nivaskaan laskettakoon myös mainituin määrein operoiva australialainen Caligula’s Horse. Bändistä on intoillut monikin tuttu, mutta samaa on tapahtunut myös kädenlämpöisiksi jääneiden saman osaston yhtyeiden kanssa.

Caligula’s Horsen musiikki on oikein pätevää ja tarttuvaa tahkoamista, jossa kaikki on aika lailla paikoillaan ja sopivasti ennakoimattomissa – toki tietynlaisen odotusten kehän sisällä. Kelpoa, hyvin soitettua ja sopivan tarttuvaa mutta samaan aikaan haastavaa uusprogea.

Mukana on kevyttä djentiä, isoja kertsejä, uljasta syntikkaa, konemausteita, liukkaita sooloja ja rehvakkaita rumpufillejä, kimurantimpia tahtilajeja unohtamatta. Aussit eivät häviä tovereilleen tippaakaan, mutta eipä heillä ole vyöllään voittoasettakaan.

Mikään ei ole varsinaisesti vialla, ja se tässä eniten taitaa vikana ollakin – siis särmättömäksi puunattu sisäsiisteys.