Ei palvele minkäänlaista järkevää tarkoitusta – arviossa D.R.I.-kokoelman uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 5/2020.

D.R.I.
Dirty Rotten Hitz
Dissonance

Alun perin vuosituhannen alussa ilmestynyt ja sittemmin useaan kertaan eri nimillä julkaistu kokoelma niputtaa yhteen 17 kappaletta omalla sarallaan legendaarisen D.R.I:n alkuvuosilta.

Tarkoituksena on ollut ilmeisesti painottaa yhtyeen merkitystä crossover-tyylin pioneereina. Raivokkaita hardcorepunkin tienoilta lähteneitä purkauksia kuuntelee yhä mielellään, ja itse asiassa D.R.I. on yksi allekirjoittaneen kaikkien aikojen suosikkiyhtyeistä.

Kaoottisen hc-mätkeen ja thrash metalin tienoilla vaihtelevin painotuksin liikkuvat kappaleet ovat tyyliinsä nähden poikkeuksellisen tarttuvia, ja pidän kitaristi Spike Cassidyä yhtenä kaikkien aikojen kovimmista riffisepistä.

Tämä kokoelma on kuitenkin totaalisen tynkä. Materiaalia on mukana vain Crossover-levyyn (1987) asti, minkä voi jollain lailla ymmärtää, kun kyse on nimenomaan varhaisen tyylin dokumentaatiosta. Minkä tahansa bändin alkuvuosien julkaisun ostamalla pääsisi kuitenkin parempaan ja ehjempään lopputulokseen. Lisäksi D.R.I. on julkaissut erittäin pätevää tavaraa myös näiden vuosien jälkeen, joten Dirty Rotten Hitz tuntuu auttamattoman vajaalta eikä palvele oikeastaan minkäänlaista järkevää tarkoitusta.

Kaiken muun ohella äänentasotkin vaihtelevat raitojen välillä enemmän kuin olisi suotavaa. Mukana on myös ylimääräisiä häiriöääniä, ikään kuin lukuvirheiden tuottamaa säksätystä. Mokia, joita ei ole viitsitty kahden vuosikymmenen aikana korjata, koska haistapa ostava yleisö paska. Minkäänlaisia infojakaan ei toki ole mukana.

Dirty Rotten Imbeciles on hieno yhtye, mutta tämä julkaisu on täyttä roskaa. Mene ja osta vaikka Dealing with It (1985), ihastu ja hanki sen jälkeen kaikki loputkin levyt. Tätä juosten aikaansaatua kusivanaa ei hyväksy edes yhtye itse.