Ei tämä aivan onnetonta venkulointia ole – arviossa Ringworm

Julkaistu Infernossa 4/2019.

Ringworm
Death Becomes My Voice
Relapse

Tyylikkään massiivinen intro avaa levyn lupaillen vaikka mitä. Soundimaailma kuulostaa sopivan tuhdilta ja virittää kuulijan odottamaan suloisen raskasta mättämistä.

Mutta sitten… mitään ei oikein tapahdukaan. Uhoa ja soonista tuhoa tulee ämyrien täydeltä, mutta mistään ei meinaa saada kiinni. Joissain kohdin räyhääminen kulkee kiitettävästi, mutta ne hetket ovat melko harvassa. Kitarariffit ovat melkoisen mitäänsanomattomia ja biisit yllätyksettömiä, joten ensimmäisen kuuntelusession jälkeen levystä ei jää mieleen oikein mitään. Ei uusintakuuntelullakaan. 

Human Furnacen murea karjuntasoundi on hyvin lähellä Napalm Deathin Barneya, mutta siinä on hyvin vähän vaihtelua, eli sekin jää aika monotoniseksi. Voi, voi, pahalta näyttää.

Vaan ei tämä aivan onnetonta venkulointia ole. Ringwormin metallinen hardcore on parhaimmillaan silloin, kun se ei yritä kaahata liikoja vaan malttaa päästää raskaamman ja thrashimman otteen valloilleen. Silloin kuulijakin pääsee mukaan. Levyn mättöosasto ei anna juurikaan suuria ilonaiheita, vaikka toisaalta, ei kai tasapaksun runnomisen pitäisikään tuntua erityisen hyvältä. 

Ringworm on pitkän linjan bändi, kyseessä on jo kahdeksas albumi, joten biisienrakentelun luulisi olevan hallussa paremmin. Voi tietysti olla, että vuodet painavat eikä uutta musiikillista sanottavaa enää keksi.