En tiedä, onko Spiritual Holocaust nimennyt itsensä Hate Eternalin debyytiltä löytyvän kappaleen mukaan, mutta ei se väärin olisi. Kyseessähän on vieläpä yksi albumin parhaista raidoista.
Aivan samalla tasolla raahelaiset eivät kuitenkaan vielä pelaa. Historiaa on takana vuosikymmenen verran, ja näin toisen pitkäsoiton kohdalla bändin kuolometallista on saatu karsittua suurimmat oksat.
Tiukan vanhakantaisena pysyvä mättö nyökkäilee pääasiassa ruotsalaisten puoleen, joskin yllättävänkin runsaasti käytetyistä melodioista löytyy luonnollisesti myös kotimaista henkeä. Pääasiassa keskitempoisena rytyyttävät kappaleet käyttävät blastia lähinnä mausteena, eikä bändi yritä esiintyä muutoinkaan genrensä hirmuisimpana tykittäjänä. Raskasta ja hitaampaa murjontaa on mukana runsaasti, mutta ei onneksi laahustamiseen asti. Synkeää tunnelmaa maalaillaan hyvin toimivien kitaraleadien avulla, eikä sävellyksissä ole muutoinkaan mitään selkeää vikaa.
Toteutus sen sijaan jättää vähän haljun maun. Umpiruotsalaista ja perituttua Boss HM-2 -säröä suosiva kitarasoundi jätetään jotenkin puolitiehen. Särövalinta on jo itsessään kulunut ja tylsä, mutta turhan kesyksi jätettynä se häiritsee vieläkin enemmän. Kotikutoinen ja hieman voimaton äänimaailma leimaa myös rumpuja, vaikka soitossa ei ole mitään vikaa.
Spiritual Holocaust on yhtye, joka periaatteessa tietää mainiosti, mitä on tekemässä, mutta sen tehoja ei saada vieläkään parhaalla mahdollisella tavalla esille.