Kun periksiantamattoman jenkkideathin työjuhta pistää ilmoille kolmannentoista levynsä, sen sisältö on pitkälti tiedossa jo etukäteen. The 13th Beast on hyvin tunnistettava ja yllätyksetön levy, mutta samalla se on erittäin toimiva merkintä yli kolme vuosikymmentä puurtaneen veteraanin ansiolistaan.
Viime vuonna kuolleen laulaja Brett Hoffmannin muistolle omistettu kiekko kulkee monessakin mielessä mainion Dead Man’s Pathin (2015) polkuja. Sävellystyö on samalla tavalla herkeämättömästi rankaisevaa, pääosin keskitempoisen ja nopean välillä liikkuvaa pieksentää, mutta mukaan on maltettu pistää myös tarttuvammin ja maltillisemmin iskeviä riffejä.
Myös Dan Swanön miksaama soundimaailma on hyvin tuttua ja toimivaa mäiskettä. Suurin ero löytyykin vähemmän yllättäen laulupuolelta, sillä kitaran ja mikrofonin varteen löydetty Lee Wollenschlaeger on selkeästi Hoffmannia möreä-äänisempi ja yksipuolisempi laulaja. Omissa korvissani tämä on kehu, sillä Wollenschlaegerin vihainen ja voimakas örinä on näissä ympyröissä juuri sitä mitä kaipaan.
Rehellisesti on silti pakko todeta, että Malevolent Creationin muistettavimmat kappaleet sijoittuvat The Ten Commandmentsin (1991) ja Eternalin (1995) tienoille. Tällä vuosituhannella hitit ovat olleet tiukemmassa, mutta toisaalta toimitus on ollut etenkin parin uusimman pitkäsoiton osalta todella varmaotteista ja nautittavaa.
Ja kyllä sitä tarttuvuuttakin vielä löytyy. Decimated iskeytyy päähän kerrasta, ja vähitellen myös muista raidoista alkaa löytää omat jipponsa. Alati vaihtuvaa miehistöään kipparoiva kitaristi Phil Fasciana voi siis olla luomukseensa tyytyväinen.