Maanalaisen tippukivesluolaston visvaisissa kammioissa matelee brittiperverssi Slimelord. Tuo kidutettujen sieluja sammioissaan hämmentävä peto, jonka verkkaisesti pistelevät piikit puhkovat reikiä paiseiden täyttämiin seiniin. Polvimittaiset saapikkaat haukkaavat ahnaasti märkää ja kaikkialla lopsottavat nälkäiset suut.
Olen yllättynyt, sillä mieleen nousevat visuaalit ovat harvoin näin kovaa luokkaa.
Ei bändin debyyttipitkä aivan doomista mene. Hallusinatorisesta ja omanlaisestaan death doomista nyt kuitenkin. Tyrmiin pärähtävä myrsky heittää kaiken välillä ympäri, mutta aika verkkaisissa merkeissä levyllä lopulta mennään.
Peruskauraa ei syötetä, ja alussa visioidut tunnelmat maalaillaan hämmästyttävällä tarkkuudella. Näyt alamaailman limoista ja porisevista smegmoista heräävät eloon iljettävästi vääntävien riffien ja ylipäätään varsin rikkaasti soivien kitaroiden avulla. Soundi on tästä huolimatta terävä ja selkeä.
Herkullisimmillaan verkkokalvoille piirtyy kuvia demonien riivaamasta Jabba the Huttista. Harrastamassa seksiä. Flunssaisena ja verkkosukat jalassa. Mieltäylentävä ja mielenterveyttä alentava näky, totta vieköön. Ja minä pidän siitä.