Helppoa ja miellyttävää, mutta innostus ei syty tunteenpaloksi – arviossa Witchskull

Julkaistu Infernossa 4/2020.

08.09.2020
Witchskull
A Driftwood Cross
Rise Above

Dänkä-dänkä-dänkä… Witchskullin homman nimi selviää ensimmäisten sekuntien aikana. Mustaa sapattia vietetään hartaasti olennaisten asioiden merkeissä, joista homman käyntiin polkaisevan Black Cathedralsin riffi kertoo kaiken.

Vaikka tätä latua on kierretty enemmän kuin Salpausselän hiihtostadionia, lähtökohdat ovat lupaavat. Kolme naavapartaista ja uurteikasta ukkoa Australiasta jytää riittävän simppeliä ja selvästikin sisäistettyä riffiparaatia. Kyseessä on yhtyeen kolmas albumi, ja laadun takeena pitäisi toimia jo pelkkä julkaisijan nimi.

Periaatteessa näin. Trio humisee mukavan elastisesta soundista huolimatta enimmäkseen rokkaavan doomin puolella, eli mistään lonkalta vedettävästä stonerista ei ole kyse, vaikka bändin viehätys perustuu jurnuttaviin kitaroihin eikä niinkään laahustamiseen ja horisontinmaalailuun. Välillä kolmikko intoutuu reippaaseenkin hevilaukkaan.

Levyä on helppo ja miellyttävä kuunnella, mutta varsinaiseksi tunteenpaloksi vastaanottajapään innostus ei syty. Vaikka tekijät osaisivat asiansa kuinka, tällä saralla on äärimmäisen vaikea tehdä hyvää perussuoritusta enempää. Vannoutuneille asianharrastajille Witchskullia uskaltaa kyllä suositella huoletta.

Lisää luettavaa