Sopivasti kaiutettu, karkea ja raskaasti iskuja jakeleva soundi sekä piinatulta kuulostava örinähuuto on voittava kombinaatio ainakin paperilla. Helvetillisen synkeällä otteella tylyä death metalia nopeasti rusikoiva Ligature Wound realisoi nämä avut kuuden kappaleen esikoisjulkaisulla, eikä jälki ole lainkaan pöllömpää.
Kaikista soittimista, laulusta ja sävellyksistä vastaava Kalmalehto (ex-Vuohivasara) on Vaasasta käsin operoiva herrasmies, joka tuntee historiansa. Miehen käsistä irtoava ryöpytys on kaoottisuuden rajamailla häilyvää 1980–90-lukujen taitteen kuolemanpalvontaa. Jälki on likaista ja rujoa olematta kuitenkaan sotkuista tai löysää.
Pahantahtoisesti möyrivää, kaikesta valosta vapaata mättöä kuunnellessa ei totisesti naurata. Kiivaan blastin kautta keskitempoisempaan ruhjomiseen taipuivat kappaleet vaikuttavat aluksi yhdeltä ja samalta ylikierroksilla käyvältä betonimyllyltä. Muutamien kuuntelujen jälkeen esille nousee jokusia koukkuja ja mehevästi groovaavaa soittoa, kuten vaikkapa vastustamattomasti jyräävä Premature Decomposition osoittaa.
Ligature Wound ei hyödynnä kovin montaa sävyä, mutta ne pari käytössä olevaa hallitaan kunnioitettavan intensiivisellä ja autenttisella otteella. Aloitus on siis oikein mainio, mutta biiseihin kaipaisi vielä selvemmin esiin nousevia tärppejä.