Helvetin kova, melkein – arviossa Novembers Doom

Julkaistu Infernossa 9/2019.

Novembers Doom
Nephilim Grove
Prophecy

Peräti kolmikymppiseksi ehtinyt amerikkalaiskopla tarjoilee yhdennellätoista studiolevyllään ”sitä samaa kuin aina ennenkin” eli tyylikästä tunnelmametallia, joka on helvetin kovaa – melkein.

Levystä toiseen jatkuva kiikun kaakun -tilanne on harmittava eritoten siksi, että Novembers Doom ei ole apinalauma vaan kuulostaa omaltaan. Sen juuret ovat tietysti jäljitettävissä helposti, mutta soinnilla on omat kasvot, joita kehtaa toljottaa peilistä.

Dan Swanön taiten namiskoima Nephilim Grove on hyvä levy, jota on miellyttävää ja vaivatonta kuunnella, ja sen parhaat biisit, kuten kauttaaltaan komea nimiveto, ovat kiistatta kovia.

Silti häiritsevästä taustapuntaroinnista ei vain pääse eroon: Mistä ihmeestä sen hollilla olevan viimeisen, yhtyeen kiistattomaan huippuluokkaan nostavan silauksen uupuminen johtuu? Miksi se yksi sävel, jonka pitäisi suunnata tänne, suuntaakin tuonne? Olisiko mahdollista, että neljään kirveeseen, tai ylikin, vielä yllettäisiin?

Sanopa se.