Olen tuskin ainoa, joka antaa heikkotasoisemmankin fiilistelymusiikin soida silloin tällöin puhtaasti sen rauhoittavan tunnelman vuoksi. Karu totuus tulee kuitenkin vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun taustalla soivaa äänimattoa rupeaa miettimään ihan puhtaasti sävellyksinä.
Lontoolainen Defy the Ocean asettuu asemiin jonnekin progressiivisen post-rockin maisemiin. Tunnelma on odotetusti herkkä, mutta paikoin myös synkkä ja joillain tavoin jopa pahaenteinen. Kahden miehen bändi on lähtenyt hakemaan selkeästi laajaa tunnelmaskaalaa ja on monin osin myös onnistunut.
Elderflowerin kohdalla törmää kuitenkin alussa mainittuun ongelmaan, eli tämänkin julkaisun sävellykset ovat todella keskinkertaisia. Kaikki kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä ja musiikki soljuu mukavasti korviin, mutta seitsenbiisiseltä ei löydy yhtään aidosti hyvää kappaletta.
Tilanne ei ole silti suinkaan toivoton, sillä toinen toistaan tylsempien biisien lomassa tulee hetkittäisiä välähdyksiä erittäin hyvistäkin ideoista. Ehkäpä tämäkin projekti odottaa vain todellisen visionsa kirkastumista.