Kuka pentele on jättänyt Manalan ovet taas auki? Tahtoo sanoa, että jos tuonpuoleisessa operoiva kuolo-orkesteri saisi nuottinsa joskus elävien korviin, tulos saattaisi kuulostaa juurikin tältä.
Kesäpäivän pilaamisesta on vastuussa kotimainen God Disease, joka pukkaa pihalle kolmatta piensoittoaan. Rebirth of Horror on neljän kappaleen ja 25 minuutin painajainen pääosin verkkaisesti etenevää, pahantahtoisen raskasta laahaamista.
Pimeyden syövereistä kumpuava vahva örinä ja murskaava mättövalli luovat vaikutelmaa lakkaamatta päälle kaatuvasta betoniseinästä. Pientä pehmennystä saadaan paitsi toivotonta melankoliaa ja itsetuhoa välittävistä kitaramelodioista myös pariin otteeseen kuultavista puhtaampien kitaroiden ja likaisemman ruhjomisen vuorottelusta.
Vaikutelma on kieltämättä tehokas, ja vertailukohtia voisi hakea vaikkapa Desolate Shrinen ja Lie in Ruinsin hitaammista jutuista. Kyse ei ole niinkään doom/deathistä, vaan hitaasta, tappavasta ja äärimmäisen massiivisesta kuolemanpalvonnasta.
Tunnelma on totisesti kohdallaan, toteutuskin tuhdisti lyövää soundia myöten erinomaisessa kuosissa. Arvosanan kalibroimiseksi pitää kuitenkin todeta, että henkilökohtaisesti en jaksa enää innostua tästä hartioita herkeämättä painavasta suuntauksesta, jossa periaatteessa koko julkaisu rakennetaan yhden, sinänsä erittäin pätevästi ja antaumuksella hallitun tyylin varaan. Vauhtifriikki minussa jää nälkäiseksi.
Viimeiseksi venytelty, lähes kymmenminuuttinen Deeper into Flames vaikuttaa jo itsetarkoitukselliselta raahautumiselta. Samaan hengenvetoon on helppo luvata, että hitaampien helvetinliekkien loimusta nauttivat saavat tästä jokseenkin takuuvarman rusketuksen. Tätä tyyliä ei nimittäin voi paljon perusteellisemmin vääntää.