Hienoisen riehakasta ja iloluonteista rockia – arviossa Blackwater Commotion

Julkaistu Infernossa 6/2019.

Blackwater Commution
Strike One
Concorde

Kun aloitusraita Sled of Coming polkaisee käyntiin, ensimmäinen mielleyhtymä on AC/DC. Matkan edetessä vaikutelma ottaa jonkin verran väriä, mutta Bon Scott ja kumppanit jäävät mieleen pysyvästi.

Eikä siinä ole mitään väärää. Kotimainen Blackwater Commotion nakuttaa esikoisellaan perinnetietoista jytää menneiden vuosikymmenten hard rockin ja heavyn hengessä. Kovin metallista sointia ei tarjoilla, vaan pikemminkin hienoisen riehakasta ja iloluonteista rockia.

Eduiksi luettakoon miellyttävän ilmava soundi ja monipuolinen kappalemateriaali. Balladikin löytyy, tietysti! Aluksi levy jätti kuitenkin melko valjun vaikutelman. Että jopas tässä nyt mennään tuttuja tienoita. Bändin osaaminen on kuitenkin sen verran kovaa luokkaa, että kuuntelukertojen karttuessa mieli alkaa olla vähitellen myyty.

Otetaan nyt vaikkapa Waitingin fiilistelevä kitarasoolo. Siitä löytyy sellaista kuviorikasta ja tarkkaan harkittua taitoa, melodiaa ja sanoisinko peräti hengellisyyttä, että harvemmin kuulee. Otelaudalta ei ole roiskaistu vain jotain silleen räkäisesti improvisoiden, vaan asiaan on selkeästi paneuduttu.

Sama pätee itse biisimateriaaliin, sillä kertosäkeet ja laulukoukut ovat napakasti kohdallaan. Alansa energisintä rehaamista Strike One ei sisällä, mutta hyviä kappaleita ja vetävää tunnelmaa löytyy reilusti. Vanhojahan tässä lämmitellään, mutta lusikoin tätä soppaa oikein mielelläni.