Hiki, veri ja vanha viina haisevat esimerkillisesti – arviossa Grave Siesta

Julkaistu Infernossa 6/2019.

Grave Siesta
Voidward Spin
Final Sunlight

Mainion Riten raunioille rakentunut Grave Siesta räimii raskaasti ja likaisesti. Musta kuolo ja rock’n’roll lyövät kädet yhteen vintage-tissijulistein koristellussa autotallissa, ja kipinöistä syttyy sakea rasvapalo.

Bändin visvaisesta luukutuksesta voi aistia Celtic Frostin, Darkthronen ja Entombedin hien. Ilmaisu ei siis leiki millään tasolla, eikä ole ihan helpoimmasta päästä kuunnellakaan, vaikka mäiske on korkeintaan keskitempoista mörssäilyä.

Hiki, veri ja vanha viina haisevat esimerkillisesti. Synkeäksi taittuva riivintä on siksi raakalaismaista, että muutamat melodiset laulutkaan eivät tee albumista helposti lähestyttävää. Sabbathin Solitudea puoliväliin saakka muistuttava Weakness on melkeinpä rohkea veto, mutta alkuosassa laulun tekniset rajat tulevat vastaan – ja loppupuolikkaan bändi toki tuuttaa shuffle-heavyä antaumuksella.

Räkäisenä valuva death’n’roll on periaatteessa oikein pätevää rymistelyä, mutta rehellisyyden nimissä bändi nousisi toiselle tasolle linjakkaamman ja tarttuvamman laulun myötä. Nyt rähinä, örinä, kärinä ja harrastelijatason melodinen laulu eivät yllä samalle viivalle esimerkillisesti mäiskivän soiton kanssa. Ja koska sävellyksellisiä taikatemppujakaan ei varsinaisesti esitellä, lopputulemana on hyvää perusmörssäystä punkasenteella vedetyllä laululla.