Suomenkielistä folk metalia mäiskivän poppoon ensilevytys on pilke silmäkulmassa tehtyä peikkorokkia, jonka Oulun murretta käyttävät lyriikat kertovat muun muassa krapulasta, naimisesta ja kaljahommista. Mielenkiintoisen tuore yhtye on tehnyt jotain hyvinkin oikein, sillä bändin humppaheavy vetää hymyn korviin ja saa lantion nykimään. Hetkinen, yrittääkö jäykkä kehoni jopa tanssahdella?
Raskaalla otteella poljettu albumi ei kärsi ylituottamisesta ja levyn soundimaailma on mukavan rouhea. Kansansoittimiin olisi kaivannut ehkä tietynlaista lisäselkeyttä, mutta kappaleet toimivat näinkin varsin erinomaisesti.
Albumin ”humoristiset” lyriikat antavat hyvinkin rytmikkäille säkeistömelodioille ja onnistuneille kertosäkeille hauskaa lisäpotkua. Laulaja Jani Ikosen karjuminen on iskevää ja luo vision peikkokuninkaasta, joka käskee joukkojaan lempeällä mutta rajulla äänellä.
Myös biisimateriaalin monipuolisuutta täytyy kehua. Tällaisen musiikkimaailman soitinvalinnat ja melodiakulut ovat usein samankaltaisia, mutta Verikalpa on onnistunut tekemään sen verran mainiota tavaraa, että albumin kuunteleminen on alusta loppuun pienoinen elämys. Heikkoja hetkiä ei juuri ole, mikä on varsin ilahduttavaa – olisihan tuonne saattanut mahtua muutama kappale lisääkin!
Taistelutahtoa voi suositella kaikille tämän musiikkityylin ystäville. Kiillota kolpakkosi ja teroita miekkasi, täältä tulee Verikalpa!