Omaperäisyyden tavoittelu on lähtökohtaisesti kunnioitettava asia, mutta sen kautta syntynyt pakonomainen ja keskentekoinen lopputulos saattaa olla karmaisevan väsynyttä kuunneltavaa. Kreikkalaisen Sorrows Pathin kolmatta pitkäsoittoa häiritsee tietty pakkoraahautuminen ja valitussa tyylilajissa pitäytyminen.
Bändi sekoittelee melodisen doom metalin verkkaisuuteen voimametallista iskevyyttä, ja yhdistelmä on kieltämättä aika jännä. Valitettavasti bändin sävelkynässä on terää tuskin nimeksikään. Candlemass ja Memento Mori ovat olleet varmasti kovassa kuuntelussa, mutta kappaleista ei jää mieleen yhtään mitään. Laulumelodiat ja musiikki eivät kohtaa.
Epäortodoksiset ratkaisut voisi hyvällä tahdolla laskea hienoisen progressiivisuuden piikkiin, mutta hyvällä tahdolla ei luoda kestävää kuuntelukokemusta. Siihen vaaditaan hyviä sävelmiä, koukkuja ja jonkinlaista draamantajua. Sorrows Path ei hallitse näistä oikein mitään, vaikka sen melodinen ja hyvin tuotettu musiikki kuulostaa pintapuolisesti ihan hyvältä.