Hyvästä draivista huolimatta köppäistä ja tönkköä – arviossa Black Denim Rage

Julkaistu Infernossa 11/2024.

08.02.2025
BLACK DENIM RAGE
Chaos of War
WITCHES BREW

Hivenen pökkelöllä nimellä varustetun yhtyeen musiikkia kutsutaan katu-thrashiksi, mutta eihän tämä mitenkään 1980-luvulla ”street metalia” tehneelle Zoetropelle pärjää. Hardcorestakin asennetta ja tiukkuutta ammentaneen chicagolaisryhmän ulosannista oli nimittäin aistittavissa katujen lakien tunteminen.

Chaos of Warilla on hyvä draivi, mutta levy on läpeensä perin heppoinen, aika usein myös huonolla tavalla köppäinen. Mielikuvat vievät paikoitellen jopa Metaluciferin suuntaan, mutta kun ollaan ilmeisen vakavissaan ilman eksotiikkalisää ja tarkoituksella ylilyötyä, hellyttävyyden puolelle kallistuvaa hevailua, lopputulos on pelkästään tylsä.

Kappaleet eivät ole totaalisen huonoja, mutta niiden tönkköys vain korostuu, kun niitä kuuntelee kaikki kahdeksan putkeen. Black Denim Rage on julkaissut kokonaista kolme levyä kahteen vuoteen, minkä sijasta sen olisi kannattanut keskittyä huomattavasti itsekriittisemmin kappalemateriaalinsa lisätyöstämiseen. ”Laatu ennen määrää” on vanha ja kliseinen, mutta myös toimiva viisaus.