Hyvin mahdollisesti bändin tähän asti paras albumi – arviossa Bonfire

Julkaistu Infernossa 4/2020.

Bonfire
Fistful of Fire
AFM

Harvassa ovat ne raskasrockyhtyeet, joiden ura jatkuu liki puoli vuosisataa perustamisensa jälkeen. Kitaristi Hans Zillerin luotsaama Bonfire on yksi harvoista.

Vuonna 1972 Cacumen-nimellä toimintansa aloittanut bändi siirtyi nykyisen otsikkonsa alle 1980-luvun puolivälissä ja ehti iskeä jonkinmoisen leiman kasarihevin jälkilämpöihin vuosikymmenen lopun läpilyönneillään Fireworksillä ja Point Blankillä. Vaikka metalli tippui valtavirrasta seuraavaksi vuosikymmeneksi, Bonfire porskutti marginaalissa pitkäsoitto toisensa perään miehistön vaihtuessa ja erilaisten liitännäisprojektien kulkiessa varsinaisen pääbändin vierustoilla.

Tällä vuosituhannellakin Bonfiren julkaisutahti on pysynyt tiiviinä, ja hiljan päivänvalon näki jo kuudestoista bändin omaa materiaalia sisältävä albumi. Samalla levy on kolmas nuoren teräskurkun Alexx Stahlin laulama. Näin tuntuu verraten rohkealta kirjoittaa, mutta on hyvin mahdollista, että Fistful of Fire on bändin tähän asti paras albumi.

Bonfire onnistuu kierrättämään kaikkea oppimaansa taiten, eikä albumilla ole varsinaisia täytebiisejä, vaikka sen perusversio on 13 raidan mittainen. Lukemaan sisältyy intro sekä kaksi välisoittoa, joista toinen, Fire Etude, on 2020-luvun Eruption. Tiedän, sekin on paljon sanottu, mutta kuunnelkaapa vain. Ja kuunnelkaa myös Devil Made Me Do It, Gotta Get Away, Rock ’n’ Roll Survivors, Ride the Blade, Warrior ja loputkin Fistful of Firen kappaleista. Pelkkiä hittikertsejä, sinkkukamaa joka ikinen.

Albumin ainoa pieni kauneusvirhe lienee se, että monella sen kappaleella kuuluvat tuttujen klassisten rockbiisien vahvat koukut – hiukan eri tavoin esilletuotuina, mutta kuitenkin. Paikoin on siinä ja siinä, ärsyttääkö asia enemmän negatiivisella kuin positiivisella tavalla.