Black metal on vielä joiltain osin vaarallista. Tähän bändiin linkkaamalla sai Facebookissa bannia, sillä yhtye kohdistaa rähjäämisensä vesittyneen kristinuskon sijaan sinne, minne sitä ei saisi kermaperseiden mielestä kohdistaa. Jo tästä saa minulta rajusti pisteitä, mutta kuinka kotimainen Curse upon a Prayer pilkkaansa toimittaa?
Vihaisesti ja jyrkästi. Nimiraita Infidel on kitaravetoinen ja hyvin rullaava julkilausuma yhtyeen arvoista, ja sen raaka myrskyäminen toimii erinomaisesti. Kokonaisuutena levy ei nouse aivan samalle tasolle, mutta pitää silti mielenkiinnon yllä koko mittansa.
Al-Masih ad-Dajjal ja Fitna esittelevät bändin kykyjä maalailevamman ja hivenen melodisemman materiaalin parissa. Intro, outro ja levyn puoliväliä halkova The Portrait of Iblis puolestaan hakevat levylle hienoisen itämaista ja eksoottisempaa tunnelmaa.
Pääosa minuuteista raavitaan kuitenkin melko paljasjalkaisen ja perusteissa pysyvän mustan metallin parissa. Jos Baptismin ja Behexenin henki viehättää, tämän kanssa ei voi mennä pahasti metsään. Suomalaista ilkeää peruslaatua.