Puolan poikia raastaa tuska, se selviää jo bändin nimestä. Viimeistään korvat varmistavat asian.
Yhtyeen neljäs albumi vyöryttää päälle tunnin verran doom death -lokeroon sujahtavaa kaiutettua matalamurinaa. Levy koostuu introsta ja outrosta sekä niiden välistä löytyvistä neljästä jätistä. Kokonaisuus on lähtökohtaisesti kiinnostava julkaisijankin vihjaillessa laadusta, mutta lopputulos tarjoaa vain tasaisen harmaita mielikuvia.
Vaikka ainekset ovat olemassa, Axis of Tortures ei riipaise sisintä riittävän suurella mustalla kouralla. Ongelma on kokonaisvaltainen soundeista lähtien, niistä kun puuttuu kaikessa selkeydessään musertavuus. Painostavuutta jää kaipaamaan myös musiikista, joka ei jyrää alleen riittävällä massalla sen kummemmin fyysisesti kuin henkisestikään.
Mausteena käytetty vähäeleinen psykedelia saisi sekin olla isommassa roolissa. Siitä jää uupumaan häiriintyneisyyteen saakka viety huuruisuus, joka löisi synkkyyden päälle väriä.
Vaikka askelmerkit ovat oikeita, äärimmäisyyden tavoittelussa jäädään puolitiehen.