Länsinaapurimme pitkän linjan metallinen crustpartio jaksaa vääntää tarinaa maailman epäoikeudenmukaisuuksista. Ja hyvä niin. Parannettavaa kun tällä pallolla piisaa.
Martyrdödin seitsemäs albumi sisältää sinällään varsin tuttua vääntöä. Mustanpuhuva mutta vahvasti melodioihin nojaava d-biittaus ja crustaus vaihtuu sujuvasti pohjoismaisesta kansanmusiikista vaikutteita ottavaan death metaliin ja vähän kaikkeen siltä väliltä.
Osa käytetyistä melodioista maistuisi eri tyyliin sovitettuna varmasti suuremmallekin yleisölle, vaan eipä isolle lafkalle siirtyminen ole poistanut bändin särmää. Välillä mennään varsin kaoottisilla taajuuksilla, eikä Mikael Kjellmannin ahdistuneen riipivä kähinä ole kaikkein myyvintä osastoa edes äärimusiikkipiireissä. Biisien sovituksetkaan eivät hittimittareita juuri herättele, vaikka niihin on ripoteltu tiettyjä pikku koukkuja.
Muutamaan kappaleeseen olisi tavallaan toivonut jopa vähän yleisöystävällisempää otetta, samanlaista kuin levyn päättävässä, väkivaltaisuudestaan huolimatta varsin tarttuvassa Sthlm Syndromissa. Mutta hei, henkisenä taustana on DIY punk eikä joku pop.
Martydöd on jääräpäistä, pessimististä ja välillä aika vittumaista venkoilua. Hyvä niin.