Australian Melbournesta saapuvan debyyttilevyn tiedotteessa mainitaan maanmiesbändi Airbourne. Sen jälkeen pudotellaan lihavoidulla tekstillä nimet Rival Sons, Black Sabbath, The Black Keys ja Jack White.
Tämä ei oikeastaan olisi tarpeen. Kun levyn pistää soimaan, tuttujen vaikutteiden maastossa seisotaan niin tukevasti, että tyhmempikin tajuaa kahdessa sekunnissa, mistä on kyse. Ugly Kings soittaa raskaammanpuoleista bluesrockia, jossa ovat pääosissa riffit, mehevä basso ja miehinen baritoni.
En tiedä, saako näin sanoa julkisesti enää vuonna 2018, mutta bändin sekä kuvissa että elävässä elämässä nähneenä on pakko todeta, että sillä on taskussaan yksi jättivalttikortti: joka ikinen sen jätkistä on poikkeuksellisen hyvännäköinen.
Ideaalimaailmassa tämän ei tietenkään pitäisi merkitä mitään, mutta tosimaailmassa en osaa välttää epäilystä, olisiko levytyssopimusta irronnut pelkästään bändin musiikillisilla ansioilla.
Livenä bändiä katselee ja kuuntelee erittäin mielellään, sillä asenteella esitetty ja aidosti juureva rock ei kai koskaan jätä raskaamman musiikin ystävää täysin kylmäksi. Levyltä jää valitettavasti kaipaamaan edes jotain omaa kipinää.