Kaikin puolin hieno välitilinpäätös – arviossa Riverside

Arvio julkaistu Infernossa 9/2016.

Riverside
Eye of the Soundscape
InsideOut

Puolalainen progeryhmä Riverside kohtasi alkuvuodesta suuren tradegian, kun heidän kitaristinsa Piotr Grudziński kuoli yllättäen sydänkohtaukseen. Nyt yhtye aloittaa urallaan uuden luvun: se on päättänyt olla korvaamatta edesmennyttä kitaristia ja jatkaa toimintaansa kolmihenkisenä kollektiivina.

Tämä tulee vaikuttamaan orkesterin musiikilliseen tyyliin radikaalisti. Ikään kuin tulevaa kehitystä ennakoidakseen Riverside on päättänyt julkaista kokoelman, joka sisältää alun perin bonusraidoiksi äänitettyjä instrumentaali- ja ambientraitoja sekä neljä täysin uutta kappaletta.

Kyseessä ei ole mikään puolivillainen rahastusyritys, sillä yli sataminuuttisen tuplan musiikista puolet on täysin uutta. Eye of the Soundscape onkin helpompi mieltää studioalbumin kaltaiseksi teokseksi, sen kappaleet kun muodostavat selkeästi yhtenäisen kokonaisuuden.

Vaikka Riversiden juuret ovat progressiivisessa metallissa, se on aina sisällyttänyt musiikkiinsa kevyempiä ja myös kokeellisempia aineksia. Siinä mielessä uuden levyn materiaali ei tule yhtyeen tosiystäville yllätyksenä. Tietysti, jos pääpaino siirtyy tulevaisuudessa täysin elektronis-kokeelliselle puolelle, tämä voi aiheuttaa fanien keskuudessa nurinaa. Itseäni edes tällainen kehityssuunta ei haittaisi, sillä Riverside on osoittanut jo aikaisemmin olevansa luova ja muuntautumiskykyinen ryhmä. Luottoa löytyy kyllä jatkossakin, siitäkin huolimatta, että bändi menetti ystävänsä lisäksi loistavan soittajan ja säveltäjän.

Eye of the Soundscape ei tarjoa erityisen tarttuvaa materiaalia. Sen sijaan levy vaatii rauhaa ja aikaa, jotta siihen osaa keskittyä asian vaatimalla tavalla. Kappaleita on vaikea erotella kokonaisuudesta, niin kuin usein ambientmusiikin kanssa. Mielenkiintoisia äänimaisemia ne silti sisältävät, ja paikoitellen on kuultavissa pieniä laulunpätkiäkin, joskin hyvin onomatopoeettisessa muodossa.

Night Session Part Two’n nokturnaaliset saksofonisoolot aiheuttivat minulle suurta mielihyvää, aivan kuten Sleepwalkersin hypnoottiset kuviotkin. Tavallaan hauskaa, että ennestään tutut kappaleet kuulostavat tässä kontekstissa ihan uudenlaisilta. Entisistä irtoraidoista on tullut ikään kuin osa suurempaa kokonaisuutta.

Kaikin puolin hieno välitilinpäätös.