Kaipaisi lisää dynamiikkaa – arviossa Torchia

Julkaistu Infernossa 3/2020.

Torchia
The Coven
Rockshots

Tamperelaisrykmentti on herättänyt kiinnostusta kaarnoittuneissakin korvissa, ja italialaislafkan julkaisemaa toista levyään kuunnellessa tämä huomionarvoisuus käy ilmi mukavasti. Torchiassa on mielenkiintoista, että bändiä on hankala sulloa yhteen tai kahteenkaan genrelokeroon, vaikka pääpiirteiltään sen musiikin voi hahmotella death thrashiksi.

Meiningissä on klassista isojen kaarien tuplakitarointiheavyä, black metalia, kuoloa ja thrashiä, jopa kikkeliheviä. Monimuotoisuus on ehdottomasti yhtyeen hyve ja pitää homman mielenkiintoisena. Samalla se vaatii kuulijalta kykyä vaihtaa tunnelmasta toiseen, mikä käy välillä haastavaksi. Yllättävän hyvin erityisesti kitaraleadien muodossa esiintyvä melodisuus ja tarttuvuus silti istuvat moniulotteiseen ilmaisuun.

Informaatioähky on joka tapauksessa lähellä, etenkin kun koko albumi on aika tiukasti samankaltaista monimuotomenoa, jossa ei paljon kaasujalkaa höllätä. Kipakkasoundinen levy piiskaa armottomasti, eikä kärinästä örähtelyyn siirtyvä Edward Torchia anna tippaakaan siimaa melodisuudelle. Hetkittäinen hitaampi ja selkeämpi black-death-runnonta tuntuu miellyttävältä hengähdystauolta loputtomalta vaikuttavan tuplabassaripapatuksen ja skankvihmonnan seassa.

Coven on kiintoisa ja kunnianhimoinen albumi, joka kaipaisi tämän kuulijan kuulokulmasta lisää dynamiikkaa. Nyt hyökkäävät, vaativat ja todella paljon soittoa sisältävät kappaleet ryöpyttävät korville niin paljon ankaraa myllytystä, että mieleen jää oikeastaan vain kitaraleadien soljunta. Biisien ytimestä hahmottuu yllättävän tavanomaisia riffejä ja sovitusratkaisuja, joita soitannollinen kuorrutus onnistuu paikkaamaan vähintäänkin kohtuullisesti.