Kappalemateriaali ei ole lopulta riittävän hyvää – arviossa Accu§er

Julkaistu Infernossa 11/2017.

01.05.2018
Accu§er
The Mastery
Metal Blade

Vaikea arvioida, millaisilla meriiteillä nämäkin saksalaiset saavat pukata pitkäsoittoa toisen perään. Ilmeisesti kolmen vuosikymmenen ura ja kasarilla aloitettu julkaisutoiminta antavat paljon anteeksi, sillä uutena nimenä Accu§erin kymmenes pitkäsoitto ei merkitsisi kenellekään juuri mitään.

Kyse ei ole levytyksen kaikkinaisesta surkeudesta, vaan tietystä tasaisesta harmaudesta, jota sinänsä verevältä kuulostava thrash metal ratkaisuillaan henkii. Parhaimmillaan äijät kaahaavat ihan terävällä otteella ja teknissävytteisemmät riffittelyt kuulostavat oikein mainioilta. Kappalemateriaali ei kuitenkaan ole lopulta riittävän hyvää.

Aloitusraita Mission Missile lupaa paljon, mutta tämän jälkeen kuvioihin astuu tietty näkemyksen ja sisäisen palon puute, pakotetulta kuulostava sävellystyö ja parhaimmillaankin vain keskinkertaiseksi yltävät koukut. Aluksi jykevältä tuntuva soundikin kääntyy vähitellen lähinnä ärsyttävän ylituotetuksi modernin elottomuuden ylistykseksi.

Samoihin aikoihin aloitellut, niin ikään teutonien b-sarjaa edustava Exumer on onnistunut myöhäisemmillä kiekoillaan huomattavasti paremmin. Accu§erin tapauksessa myyntipuheen pitäminen vaatii jo sellaista mielikuvitusta, jota minulta ei löydy.

Lisää luettavaa