Saxon
Battering Ram
UDR
Toisin kuin monen muun pitkän linjan heavy metal -ryhmän, Saxonin uran jälkipuolisko on johtanut koko ajan raskaampaan suuntaan. Alkuvuodet olivat jopa Amerikan etelän rockiin kallellaan olevaa runttausta, ja sitä seuranneina sekaannuksen vuosina yhtye kokeili varsin AOR-pitoisiakin sointeja. Viimeistään Dogs of Warista (1995) alkoi kuitenkin suunta kohti eurooppalaistyylistä power metalia – sitä kehittäen, mutta myös hieman muita apinoiden.
Saxon on saanut tällä saralla aikaiseksi paljon hyvää. Into the Labyrinth -levyn (2009) Valley of The Kingsiä ylevämpää voimametallia saa etsiä pitkään. Samaa tenhoa ei kuitenkaan löydy uusimmalta Battering Ram -täyspitkältä. Kyseessä ei ole missään tapauksessa heikko esitys, kokonaisuus vain on lopulta kehäkettujen osaavaa mutta hiukan innotonta tuuttausta.
Levyn aloittava nimibiisi on kaikki power metal -ratkaisut toistava todistus ammattitaidosta ja kiteytys tulevasta. Loppupuolen To the End taas alkaa maukkaalla riffillä, mutta tehot vaimenevat jo säkeistössä eikä alun riffiäkään osata lopulta hyödyntää täydellä voimalla kertosäkeen eduksi.
Todellinen taika alkaa löytyä vasta ihan lopussa: Toiseksi viimeisenä kuultava Kingdom of the Cross on aavemainen tunnelmointi tarinankertojasäkeistöllä ja kauniilla kertosäkeellä. Päätösbiisi, vain deluxe-versiolta löytyvä Three Sheets to The Wind (The Drinking Song), on puolestaan täynnä alkuaikojen eteenpäin vievää hard rock -boogieta.