Katalonia ei ole turhan yleinen laulukieli ainakaan death metalin saralla. Niin vain tämäkin elämys kuulijalle nyt tarjotaan, kun Vrademargk pukkaa ulos kolmatta pitkäsoittoaan.
Espanjalaisten soitannollinen osaaminen on vähemmän yllättäen kuosissa, mutta muuten Arrelatsin seitsemän raitaa ei erityisemmin vakuuta. Sisältö tuntuu yhtä mielikuvituksettomalta kuin yhtyeen nimi, joka ei kuulemma tarkoita yhtään mitään. Onpahan vain täysin hatusta vedetty sana.
Sama merkityksettömyys ja kaiken turhuus kiroaa myös musiikkia, joka toistelee melodisen death metalin kikkoja päällisin puolin ihan pätevällä intensiivisyydellä. Lattea soundi ja keskinkertaiset biisit lannistavat kuitenkin nopeasti.
Arrelats pyyhkii huolella, mutta niin kovin sisäsiististi. Kurkusta ei tarrata, eikä koukku lävistä korvaa. Levyn eepos, seitsemän ja puoli minuuttia kellottava L’Art De Morir on ainoa raita, josta jää jotain kerrottavaa. Hienosti rakennetun ja viipyilevän kappaleen loppupuolen ilmavampi tunnelmointi antaa kuulijalle viimeinkin jotain mihin uppoutua.
Levyn päättävä, myöskin seitsemän ja puoli minuuttia pitkä Eudaimonia puolestaan alleviivaa kivuliaasti levyn heikkouksia. Päättymätön blastbeat on kuin huutomerkki paperilla, jolle ei ole saatu kirjattua mitään kestävää.