Levyllä on varmasti eniten merkitystä artistille itselleen – arviossa Duff McKagan

Julkaistu Infernossa 7/2019.

08.11.2019
Duff McKagan
Tenderness
Universal

Kaikki lähtökohdat onnistuneelle tyylilliselle sivuaskeleelle on pedattu. Kun rosoista elämää nähneet punkkarit aikuistuvat ja musiikillinen lahjakkuus on todistettu, kertomukset taittuvat luontevasti myös kantrin keinoin. Tästä parhaana esimerkkinä lienevät Social Distortionin Mike Nessin vuonna 1999 ilmestyneet sooloalbumit.

Duff McKaganin uudelle soololle toiveet eivät koskaan konkretisoidu, vaikka levyä kuuntelisi kuinka kauan ja miten avoimin mielin tahansa. Tosin Tendernessin tapauksessa liinat on todellakin vedetty kiinni, eivätkä kantri- ja folksävyt saa missään vaiheessa rockia tuekseen. Lopputulema on apaattinen ja, mikä pahinta, ikävystyttävä. Tiedä sitten, jos asiaa tutkailisi konservatiivikantrin näkökulmasta, mutta siihen minulla ei riitä kompetenssi, eikä tämä foorumikaan ole ehkä tutkailulle se luontevin mahdollinen.

Oli toteutus sitten kuinka väärällä tavalla aikuismainen hyvänsä, riittävän hyvien biisien pitäisi kantaa millaisina sovituksina tahansa. Tällä kertaa sellaisia ei löydy. Vaikka McKagan on pystyvä kaveri, hänenkään karismansa ei riitä kantamaan tällaista läpisoittelua. Mainittu vielä korostuu dylanmaisena ulosantina. Vaikka en henkilökohtaisesti palvokaan epävirallista folkjeesusta, Gunnari-basisti jää tässä kisailussa kauas taakse. 

Sydänsuruista, vihasta ja elämän ymmyrkäisyydestä kertovalla levyllä on varmasti eniten merkitystä artistille itselleen.

Lisää luettavaa