Loksauttaa leuat – arviossa My Dying Bride

Julkaistu Infernossa 2/2020.

My Dying Bride
Ghost of Orion
Nuclear Blast

Se on kuulkaas sellainen juttu, että brittiläinen tunnelmatuomion pioneeri teki juuri yhden parhaista, ellei parhaan, levynsä kunnioitettavassa kolmenkymmenen vuoden iässä.

Uusi levy-yhtiö, uusi kitaristi, uusi rumpali ja suurimpana ynnä raskaimpana laulaja Aaron Stainthorpen pienen tyttären syöpä – siinä osa My Dying Briden kuulumisista. Muun muassa näistä syistä johtuen, tai huolimatta, yhtye lyö tiskiin sellaisen alavireisten tuntojen mestariteoksen, että ei muuta kuin punaista lasiin, kynttilää pöytään ja sipulia silmään.

Hyvää levyä oli syytä odottaa, mutta The Ghost of Orion loksauttaa leuat. Ensimmäisenä sinkkuna julkaistu ja levyn avaajaksi isketty Your Broken Shore ottaa heti mahdolliset luulot pois: ihanasti tarttuvan riffin kuljettama melankolinen mahtipontisuus viuluineen ja muine MDB-herkkuineen on samalla sekä tuttu että tuore tuulahdus.

Stainthorpe ei liene koskaan laulanut näin hyvin. Vaikeuksien kautta löytyneet lauluratkaisut stemmoineen ja hyvällä maulla ripoteltuine örinöineen ovat parasta, mitä MDB:n runosielulta on koskaan irronnut, ja se on paljon sanottu. Suoritus on täysin linjassa yhtyeen kautta aikain soljuvimman rumputyöskentelyn, sydämeen iskevien kaihokuvioiden ja kenties bändin tähän asti parhaan soundimaailman kanssa.

Kevyen surumielinen nimibiisi ja Wardruna-laulaja Lindy-Fay Hellan taianomaisesti tulkitsema, vain koskettavasti maalaavien kitaroiden varassa kulkeva The Solace täydentävät melodisen death/doomin taidonnäytteen, joka aloittaa uuden kauniin luvun My Dying Briden historiassa.