Surumielistä ja maalailevaa perinnedoomia puhdasoppisesti soittava Apostle of Solitude sisältää pari ukkoa The Gates of Slumberin riveistä. Laatua bändille ei ole kuitenkaan liikoja suotu. Vaikka levyllä on mittaa vain vajaat 40 minuuttia, ideoita on hädin tuskin seiskatuumaisen tarpeisiin.
Tämä on yllättävää, sillä jenkkien historiasta löytyy useampia pitkäsoittoja ja pian kahden vuosikymmenen ura. Ja silti soitto vaappuu epävarmalla pohjalla ja yleistunnelma on väärällä tavalla flegmaattinen. Tarkoituksena on varmasti ollut mallintaa klassisen doomin verkkaista liikettä ja viipyileviä melankolisia tunnelmia, mutta vaikutelma on vain laiska ja epävarma.
Puhtaasti haikaileva laulu toimii, ja 70-lukulaisia kaikuja sisältävä soundikin on aivan miellyttävä. Musiikki ei ole kovin raskasta, mutta sävellysten yksipuolisuus pistää nopeasti tympimään. Kappaleiden vaihtumista ei tahdo edes huomata.
Tempot pysyvät muuttumattomina alusta loppuun ja samoja aineksia kierrätetään loputtomalla epäintohimolla. Oloni on niin kovin, kovin väsynyt.