Menisi heittämällä läpi kauan kadoksissa olleena ysäridemona – arviossa Bastard Grave

Julkaistu Infernossa 9/2019.

30.12.2019
Bastard Grave
Diorama of Human Suffering
Pulverised

On jotenkin sympaattista, että Ruotsin vanhan koulukunnan kalman perintö kantaa vuosikymmenestä toiseen. Bastard Graven alavireinen löyhkä menisi heittämällä läpi kauan kadoksissa olleena ysäridemona, sen verran autenttiseksi kvintetti on runttauksensa ruuvannut. Ja hukkaan se olisi jäänyt nimenomaan siksi, että kaikesta oikein tekemisestä huolimatta lopputulema jää varsin keskinkertaiseksi.

Toisaalta, makuasioitahan nämä ovat. Kun itse mieltää varhaisen death metalin kiivaaksi tappotahdiksi, keskitempoon luottavilta bändeiltä tulee vaatineeksi biisintekorintamalla enemmän. Omaan korvaani Bastard Graven ilmeisin verrokki on likikaima Grave, vaikka Autopsy on varmasti lukumääräisesti eniten tarjottu referenssi. Samoista lihakimpaleista taistellessaan Diorama of Human Suffering on tosin Chris Reifertin koplan epämuodostuneeseen hulluuteen verraten aivan liian kuuliainen noudattaessaan kirjoittamattomia death metalin opinkappaleita. Levystä huokuu vähän liikaa pelkkä tributointi genren kultaiselle aikakaudelle.

Lyriikoita lehteillessä setämies tulee myhäilleeksi tyytyväisenä, kuinka klassista gorehölynpölyä ryhmä saanut aikaiseksi vihkosen mätänevien örkkien kyytipojaksi. Musiikin suhteen käy ikävä kyllä aivan liian usein niin kuin nimibiisillä: homman käyntiin polkaiseva riffi kääntää sisuskalut ympäri, mutta lopulta lupaava alku hajoaa mihinkään etenemättömäksi muhjuksi. 

Lisää luettavaa