Metaanimeressä lilluminen ei ole leikin asia – arviossa Dö

Julkaistu Infernossa 8/2019.


Astral Death Cult
Lay Bare

Intergalacticlude ansaitsee vuoden vaikeimmin lausuttavan kappaleennimen tittelin, mutta muutoin avausraita jättää hieman kylmäksi. Matka kohti kosmosta ja sen yli jatkuu Atmosfearissä, mutta Dö olisi voinut ottaa jälkipolttimet käyttöön jo aikaisemmin, sillä levy lähtee käyntiin hieman kangistellen.

”Döömernautit” korjaavat kurssia Drifting in the Methane Oceanissa. Joe E. Deliverancen kaikuun kyllästetty rumpukomppi marssittaa Deaf Hankin junnaavaa bassoa ja Big Dogin leijuvia kitaroita painostavan massiivisiin tunnelmiin. Laulu on aavemaisen kuuloista, ja Hankin raastavasta tulkinnasta puskevat läpi myös bläkkisvaikutteet. Metaanimeressä lilluminen ei ole leikin asia. 

Cosmic Communion painaa kaasua pohjaan, ja kappaleen murjontaa pohjustaa pahaenteisesti intron kitaramelodia. Planet Eater edustaa klassisempaa, raastavaa doomriffittelyä, mutta eihän sitä C-duurilla taivaankappaleita uskottavasti mutustellakaan?

Beyond the Cosmic Horizon kuulostaa jo nimenä kutkuttavalta, ja Dö tietää mistä narusta vetää pohjustaessaan kappaletta samplella Nasan lähtölaskennasta. Olemme kaikki samasta tähtipölystä veistettyjä, on bändin perimmäinen sanoma.