HIM-kitaristi Linden kipparoiman Daniel Lioneyen debyytti King of Rock ’n Roll (2001) tarjosi kieli poskella roiskittua hyväntuulista stoner- ja psykedeliavivahteista rockia hassuilla teksteillä.
Vol. II (2008) kairasi tekijänsä psyyken mustimmat syöverit. Se sisälsi synkkää, raskasta ja alleviivaavan introverttia metallipaahtoa vaikeasti nautittavassa muodossa. Levy ei ollut piiruakaan hauska, miellyttävä eikä valitettavasti mielenkiintoinenkaan.
Vol. III:n kerrotaan olevan seos edeltäjiään, mutta se on kaapinut niistä vain kermat päältä; debyytin rokkaavuuden ja tarttuvuuden sekä kakkoslevyn metallipitoisuuden ja jymäkän tuotannon – joskaan ajoittaiset kärinät eivät istu sekaan yhtään. Monipuolista kokonaisuutta voisi kuvailla metallitatsilla vedetyksi grungen ja stonerin jälkeläiseksi, joka syntyi fuzzvalo päällä.
Vol. III seisoo omillaan niin stabiilisti, että sen voisi miltei luokitella bändin ensimmäiseksi ”oikeaksi” albumiksi. Se ei ole huumori- eikä terapiapläjäys, vaan taitavasti tuotettu ja toteutettu teos, joka nostaa lahjakkaan kitaristin osakkeita eritoten biisintekijänä ja laulajana. Keikkoja ja jatkoa odotellessa.