Morfiinia suoraan korteksiin – arviossa Sink

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2016.

Sink
Ark of Contempt and Anger
Svart

Kotimainen Sink on melkoinen outolintu. Kokeellisena black metal -yhtyeenä aloittanut ryhmä on muuttanut jälleen suuntaansa ja tehnyt yllättäen uransa helpoimmin lähestyttävän albumin.

Aiemmin painostaviin ja synkkiin ambient-drone-maisemointeihin luottanut bändi on ryhtynyt tekemään selkeitä sävellyksiä, joista löytyy melodioita ja tarttumapintaa. Neljäs hengentuotoksensa on kuin henkäys raikasta ilmaa kaksiosaisen Holy Testamentin jälkeen, vaikka tälläkin kertaa on turha odottaa yksioikoista soittolistahuttua.

Näin kevyeltä ja kauniilta Sink ei ole koskaan aikaisemmin kuulostanut. Onneksi bändi ei ole silti hylännyt hypnoottisuutta ja synkkiä tunnelmia täysin, vaan pikemminkin jalostanut näitä elementtejä vähemmän päällekäyvään muotoon.

Sinkillä on monet kasvot ja sitäkin useampia naamioita. Se pakenee tehokkaasti kaikkia ulkoisia määritelmiä ja pakottaa kuulijan tarkastelemaan sitä sen omasta sisäavaruudesta käsin. Se luo oman merkkien maailmansa ja soonisen kuvastonsa, joille ei löydy helpolla vertailukohtia.

Aineksia voi löytää niin krautrockista, industrialista, goottipopista, musique concretesta kuin dark ambientista. Metallia yhtyeen paletista ei enää löydy, varsinkaan mustaa sellaista. Ainoa kappale, joka muistuttaa etäisesti black metal -tunnelmista, on neofolkhenkinen Pilgrimage. Se voisi olla napattu suoraan Ulverin Kveldsangerilta.

Ark of Contempt and Anger on kuin uni, josta ei halua herätä. Se on kuin morfiinia suoraan korteksiin. Se on levollista musiikkia, mutta siitä kuultaa läpi tietynlainen uhkaavuus. Kuin tyyni myrskyn edellä. Lord Byronin runoa lainaava So We’ll Go No More A-Roving päättää albumin sopivan hellästi, melkein kansanlaulumaiseen epilogiin.