Murmansk – Rüütli

Murmansk
Rüütli

Hälymeteliä, kiertäviä kitaroita, huiluääniä, säröbassoja, kaikuisuutta ja viluista pimeyttä jo kahdella aiemmalla pitkäsoitollaan sädehdinyt kvartetti ei ole tiputtanut kolkkoja aseitaan uusimmallaan, vaikka miksaajana on häärännyt silotellun hitikkyyden hakijana monesti väläyttänyt Arto Tuunela.

Livemäisesti pumppaavan soinnin päällekäyvyys on muuttunut pari astetta popmaisemmaksi ja lämpimämmäksi – letkeimmillään bändi soi Hungry Hipposissa kuin 22-Pistepirkko-mutaatio – mutta ytimeltään Murmansk on edelleen tylppä, tumma, kova ja nopea kuin nykyaika.

Ei kauneutta kauneuden takia eikä häijyyttä häijyyden takia, vaan kumpaakin samassa mytyssä, toisistaan erottamattomina, konduktöörinään kitaristi-vokalisti Lauran paikoin pjharveymainen ja kimgordonmainen ääni, joka on vieläkin hieman sivussa, aivan kuten ihminen itse orkesterin mainioissa live-esityksissä.

Asian voinee ilmaista niinkin, että 4AD-supersankareiden väkivaltaisimmat puolet on ääriviivaistettu Rüütlilla amerikkalaiseen makuun ja silattu sikäläisellä ymmärryksellä indiekitaramusiikin actionista. Käy!