Mustalla ilkeydellä jenkkideathiä palvonut yhtye – arviossa Infestdead

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2016.

29.11.2016

Infestdead
Satanic Serenades
Century Media
3_5_kirvesta

Dan Swanön eri bändejä ja projekteja ei lasketa lyhyellä matematiikalla. Vuonna 1993 ensimmäisen demonsa julkaissut Infestdead edustaa lauman tylympää ja myös vähemmän tunnettua laitaa.

Mustalla ilkeydellä jenkkideathiä palvonut yhtye oli oikeastaan Swanön sooloprojekti. Mörinät ja sanoitukset hoiteli Andreas ”Dread” Axelsson, mutta äänitys, sävelmät ja kaikki muukin aina tuhdisti nakuttavaa rumpukonetta myöten hoitui Swanön kerkiäväisillä näpeillä.

Satanic Serenades lyö yhteen aktin koko tuotannon ja remasteroi siinä sivussa soundit. Ero alkuperäisiin äänityksiin on huomattava. Soundi on selvästi tuhdimpi ja jyräävämpi, mikä toimii kautta linjan materiaalin hyväksi. Erityisesti Killing Christ -ep:n (1996) Deicidea toisintava julmistelu hyötyy muutoksesta selvästi.

Hellfuck (1997) tuhlailee ideoita tykittämällä reilun puolentoista minuutin puristeita peräti 23 kappaletta. Tuskinpa Swanö näitä veisuja kovin hartaasti on kypsytellyt, vaan narulle on laitettu likipitäen jokainen mieleen noussut riffi. Jälki on tästä huolimatta yllättävän laadukasta ja tarttuvaa, joskin samalla myös suhteellisen kliseistä.

JesuSatan (1999) tuplasi raitojen keskipituuden peräti kolmen minuutin paremmalle puolelle, mutta muutoin tarjolla on edelleen samaa nopeasti runttaavaa, vihaisesti möristyä paholaiskuoloa. Aavistuksen raskaampana soinut levy jäi Infestdeadin viimeiseksi julkaisuksi, mitä oli näin jälkikäteen ajateltuna varmasti fiksu ratkaisu.

Niin ammattimainen ja kykenevä ukko kuin Swanö onkin, ”oikeina bändeinä” operoineet jenkkipoppoot työstivät aitoa asiaa sittenkin vakuuttavammalla otteella. Saatanallinen ja ikään kuin ruotsalainen versio jenkkikuolosta omaa kuitenkin omat yksinkertaisen tehokkaat ansionsa. Hauskahan tätä riffien sarjatulitusta on edelleenkin kuunnella.

Lisää luettavaa