Edellinen Wolfbrigade-levy Run with the Hunted oli pienehkö pettymys. Albumi oli ehkä turhankin tasainen, ja maukkaimmat menopalat jäivät puuttumaan.
Nyt kappaleet erottuvat toisistaan huomattavasti paremmin. Keskitempoisissa ralleissa on enemmän Motörheadin rokkaavuutta, ja muutamat yksinkertaisimmat rokkiriffit voisivatkin olla suoraan Lemmyn Tai Phil Campbellin kynästä. Aggressiivisemmissa paloissa, kuten Narcissitic Breedissä tai Hunt the Hunterissa, ote on puolestaan todella päällekäyvä ja kiukkuinen.
Vaikka pientä äijääntymistä on havaittavissa, klassisen d-beatin osuus on vähenemään päin eikä alkuaikojen death metal- vibojakaan ole enää kovin monessa kohtaa, vihaa ja vimmaakin löytyy. Ote on punkimpi ja suoraviivaisempi, mutta muutos on tehnyt terää. Sovitukset ovat napakoita, ja Mikael Dahl karjahtelee tiukkoja onelinereita sopivaan tahtiin.
Parin kevyemmän biisin peruskauramaisuudesta huolimatta hyvää kappalemateriaalia ja riffiä pukkaa siihen malliin, että heikommat alta pois. Wolfbrigade pysyy seitsemännellä albumillaan vahvasti mukana pelissä.