Nuoren ruotsalaisen yhden miehen bändin kakkoslevy on sellainen sillisalaatti muilta pöllittyjä riffejä ja ideoita, ettei Våndarrin melko olemattomilta vaikuttavia sävellystaitoja voi kuin ihmetellä. Napataan palanen Iron Maideniä, heitetään sinne tänne Dissectioniä ja muita maanmiehiä sekä erilaisia black metal -legendoja ja laitetaan pata porisemaan. Lopputuloksena on (huonolla tavalla) kaoottista ja kliseistä larppimetallia.
Våndarr pitää esikuvinaan Venomia, Celtic Frostia ja Bathorya, mutta eipä tällä esityksellä päästä edes nuuskimaan mainittujen bändien hikisiä keikkakuteita. Sanoituksissa jolkotellaan ilmeisesti Tolkienin ja Moorcockin luomien fantasiamaailmojen liepeillä. Lisukkeeksi heitellään yhdellä sormella soitettua, eeppiseksi miellettyä syntikkaa ja fiilistellään sinne päin soitetuilla liideillä.
On vaikea keksiä, miksi tätä levyä haluaisi kuunnella vapaaehtoisesti. Se on kuin umpisurkea demo, joka on pyritty paketoimaan hienosti. Näköalatonta ja muilta, paremmilta bändeiltä kopioitua kamaa, joka herättää lähinnä vitutusta. Noh, maailma on täynnä paskaa, eikä tämä kikkare sen määrää muuta – mitä nyt on tuotettu taas lisää tarpeetonta muoviroskaa.