Nyt ollaan mustan aukon ytimessä. Paitsi että parikymmentä vuotta tällä nimellä toimineen Förgjordin musiikki on komeaa, myös sen teemapuoli osuu hermoon. Tämän yhtyeen vakuuttavuus ei synny tyhjästä Saatanan huutamisesta vaan tunnelmasta, joka kuiskailee mekastuksen seassa, että nämä ukot saattavat ymmärtää, mistä todellinen pimeys kutoutuu.
Ilmestykset on saanut pääasiallisen inspiraationsa herätysliikejohtaja Maria Åkerblomin (1898–1981) metkuista, mutta se ei ole ainoa ”sadistikseksi ihmishirviöksi” luonnehditun unissasaarnaajan liikkeitä juuri nyt kartoittava teos: Marian paratiisi -niminen, Pihla Viitalan tähdittämä elokuva saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna. Ilmestykset on siis, ilmeisen vahingossa, varsin ajankohtainen levy.
En tiedä, millaisena albumi näyttäytyisi toisenlaisilla teksteillä, mutta nyt maailmanloppua jo kouluikäisenä saarnanneen Åkerblomin kasvot häilyvät mielessä miltei jatkuvasti levyn soidessa. Kokonaisvaikutelma on erittäin tehokas. Ja vaikka karheaksi jätetty, modernin silottelun väistänyt sävelmatto näyttäytyy lähinnä rumuuden kautta, albumi tarjoaa raastolle myös vastakappaleen – kaahauksen päällä soivat melodiat ja herkät välisoitot ovat kiistämättömän kaunista kuultavaa. Kyllähän Åkerblomkin rakasti ainakin eläimiä ja osasi ilmeisesti olla tarpeen tullen, tai tarpeidensa mukaan, hyvinkin inhimillinen.
Aiemmilla levyillään Förgjord on paneutunut umpisynkkään suomalaiseen henkirikoshistoriaan, ja tätä suota ruopataan jonkin verran myös uutuudella. Vaikka Tauno Pasasen maaliskuussa 1969 suorittamia poliisimurhia käsittelevä tv-elokuva Kahdeksan surmanluotia (Mikko Niskanen, 1971) ansaitsee edelleen kaiken mahdollisen suitsutuksen, inspiraationlähteenä teos on aika kulunut ja sen repliikkien istuttaminen Surmanluodit-raidalle laimentaa väkevän tunnelman hetkeksi.
Surmanluoteja edeltävä Kaksitoista kuolemaa käsittelee puolestaan Toivo Koljosta, joka tunnetaan viimeisenä oikeuden päätöksellä teloitettuna henkilönä Suomessa. ”Kirves-Koljonen” tappoi keväällä 1943 vankilasta paettuaan lempinimensä mukaisella lyömäpelillä viisihenkisen perheen ja vielä kaupan päälle surmapaikalle eksyneen naapurin. Hänet teloitettiin ampumalla saman vuoden lokakuussa.
Åkerblomin huomasta livetään myös traditionaalisempaan mustametalliseen uhoon ja ylistykseen, ja vaikkei aihepiirin vaihtumista välttämättä hoksaa kuin sanoituksia lukemalla, meinaa vähän harmittaa, että taiteellinen näkemys johdatti tässä tapauksessa muualle kuin puhtaan teemalevyn synnyttämiseen. Ehkäpä vastaavalle ratkaisulle antaudutaan jatkossa. Aiheitahan riittää.
Tässäkin muodossaan Ilmestykset on vahvin kuulemani kotimainen black metal -albumi miesmuistiin ja saattaa saada muutkin kuin genren suurkuluttajat kaivelemaan kolikkopussejaan. Kun saman firman Vargrav tuhri sinfonisempaa mustuutta levittävällä, niin ikään laadukkaalla uutuuslevyllään peräti albumilistan kärkisijoja, voitaneen todeta, että suomalainen pimeys elää voimallista ajanjaksoa.