Kakkospitkäsoittoa ei ole tehnyt enää genrensä kikat läpiopiskellut mallioppilas. Temponvaihteluita, monipuolista soolokitarointia, arvaamattomia väliosia ja tuhlailevaa riffitulvaa riittää, eikä jokaisen riffin päällä lue old school death metal. Epäsuhta ja yhtenäisyys tappelevat tavalla, jota voi nimittää paremman sanan puutteessa vaaraksi. Necrovation alkaa muuttua näkijästä tekijäksi.
Kehitykseen kuuluu, että kappaleissa on enemmän teosten kuin rallien tuntua. Se on dm-lajityypin tämänhetkisen kuormituksen huomioiden hyvä asia. Yhtye puskee tunnelmasta toiseen energisesti. Kunnianhimoiseen sovitustyön, raa’an soitto-otteen ja hallitun soundimaailman kolmikannasta tulee ajoittain mieleen vanha Pestilence, välillä jopa Sentencedin North from Here. Tietysti enemmän hengessä kuin yhteneväisessä äänessä. Välillä sorrutaan tylsään lattarihakkaukseen ja tarpeettomaan kiihdyttelyyn ohkaisella riffikuorrutuksella.
Jännitteen jälkeen tulee korkeajännite. Necrovation ei ole vielä alueella, mutta varoituslaatat voidaan lähettää painoon.