Nyt tärähtää kunnolla – arviossa Xentrix

Julkaistu Infernossa 6/2019.

Xentrix
Bury the Pain
Listanable

Englantilainen Xentrix perustettiin thrash-aallon laella vuonna 1988. Bändi levytti kaksi kipakkaa ja lujasti Metallica-henkistä levyä, Shattered Existencen (1989) ja For Whose Advantagen (1990). Jälkimmäinen on John Cunibertin (mm. Vio-Lence) timakoita soundeja myöten täysi pikkuklassikko. Sitten yhtye luovi suurimman vaikuttajansa vanavedessä seesteisille vesille ja julkaisi vuonna 1992 vaisun Kinin, jonka jälkeen laulaja-kitaristi Chris Astley erosi ryhmästä ensimmäisen kerran. 

Thrashille kauhistusten vuosi 1996 tuntui pakottavan lajin edustajat nahanluontihommiin. Myös Xentrix päätti julkaista uuden laulajan voimin sekavan Scourgen. Ehkei siitä sen enempää. Myöhemmin bändi teki paluukeikkoja Astleyn kanssa, lupaili levyäkin, mutta valmista ei tullut. Astley jätti yhtyeen lopullisesti toissa vuonna. Läpsyvaihdolla sisään Jay Walsh.

Nyt tärähtääkin sitten kunnolla: pelkästään se on huojentavaa, että Bury the Pain on silkkaa laatuthrashiä ja Walsh hoitaa tonttinsa todella komeasti. Miehen ulosanti on aavistuksen aggressiivisempaa kuin edeltäjänsä. Siinä on reippaasti tunnetta, variaatiossa piisaa ja sanat tiputetaan riffin päälle maukkaasti rytmittäen. 

Bury the Painin toivoisi tekevän Xentrixille saman kuin Tempo of the Damned (2004) teki Exodusille tai Belladonnan paluu Anthraxille. Levylle on ladattu kymmenen pitkälle mietittyä, tiukasti soitettua ja niskaa nyökyttävän nopeaa thrashbiisiä. Kitaraharmoniat helähtävät järjestään maaliin. Soitto käy kuin silloin joskus, ellei jopa tiukemmin, ja erottelevissa Andy Sneap -soundeissa on kerrankin ronskia munakkuutta.

Ehkä Bury the Painiltä uupuu se lopullinen, vaikkapa Questionsin kaltainen ladonpolttajabiisi, mutta tällaisenaankin levystä uskaltaa povata vuoden lajipäällikköä.