Suoraan sanottuna en luultavasti innostuisi Voivodista näin vanhemmalla ja kyynisemmällä iällä, jos kuulisin yhtyettä ensimmäistä kertaa vasta nyt. Yhtyeen soundi olisi vuonna 2018 minulle liian omalaatuinen, seikkaileva ja rokkaava.
Olen ahdasmielinen ja äärimmäisyyksiä arvostava setä. Kaikeksi onneksi olen myös seurannut näiden kanadalaisten uraa jo vuosikymmeniä, joten ennakkoluuloni on tässä tapauksessa murrettu. The Wake jatkaa pehmittämistä ansiokkaasti, sillä kyseessä on oikein verevä kiekko.
Vuonna 1981 perustettu Voivod viehätti viime vuosituhannen puolella osin siksi, että levyjen väliset tyylivaihtelut olivat paikoin hyvinkin rajuja. War and Painin (1984) ja Phobosin (1997) välillä yhtyeeltä oli lupa odottaa lähes mitä tahansa.
Alkuperäisen laulajan Snaken palattua remmiin vuosituhannen taitteessa julkaisujen väliset erot ovat kuitenkin olleet selkeästi maltillisempia. Nykyään Voivodia voi pitää hyvällä syyllä sekoituksena lähes kaikkea, mitä se on tehnyt aiemmin. Vetreästi rokkaava ja hienoisen psykedeelinen soundi painottuu The Outer Limitsin (1993) tienoille, mutta sävyjä kuullaan kautta uran.
Edes korvaamattomana pitämäni Piggyn kuolema ei ole purrut ilmaisua. Target Earth -kiekko (2013) oli hieno, mutta viimeistään nyt voidaan sanoa, että bändin historiaa ja Piggyn omintakeista riffittelyä kunnioittava Daniel ”Chewy” Mongrain on todellinen löytö, suoranainen pelastus. Kaverin sormista irtoaa epäsovinnaista melodiaa ja kertaluokkaa haastavampia kiemuroita ilman että kappaleiden näennäinen sulavuus kärsii tippasen vertaa.
Aloitusraita Obsolete Beings on melkeinpä parasta reipastelua, mitä bändi on saanut aikaiseksi. Snaken taipuisa laulu ja kurkkutäkyt näyttelevät kappaleessa isoa osaa. Jatkossa tunnelmat vaihtelevat raskaudesta mystiikkaan ja kosmoksen kiemuroista lähes pophenkiseen tarttuvuuteen.
Voivod on kertakaikkisen hieno bändi – ei ehkä enää innovatiivisin ja yllättävin pioneeri, vaan menneisyyttään yhä uusiin kuoseihin taidolla ja tunteella paketoiva vanha mestari.