Olisi voitu julkaista vaikka kymmenen vuotta sitten – arviossa Slipknot

Julkaistu Infernossa 7/2019.

17.10.2019
Slipknot
We Are Not Your Kind
Roadrunner

Slipknotin uuden vuosituhannen kynnyksellä ilmestynyt ”virallinen” debyyttialbumi oli tornado, joka tökkäsi seestyneeseen metallivaltavirtaan aimo annoksen kuohuja ja pyörteitä. Vuoden 2001 Iowa väänsi angstipultin vieläkin tiukemmalle, ja toinen peräkkäinen moderni metalliklassikko oli tosiasia.

Sitten yhtye katkaisi pikkusormen niin sanotusti kuulijaystävällisemmälle ilmaisulle. Vol 3: Subliminal Verses -albumilla (2004) Slipknot alkoi kuulostaa pikkuhiljaa ”tavalliselta” modernilta amerikkalaiselta hevibändiltä. Parista seuranneesta levystä on tässä hetkessä hankala muistaa oikein mitään.

Kaksikymmentä vuotta debyytistään ja viisi vuotta edellisalbumistaan Slipknot tarjoilee niin mättöä kuin herkistelyä, enkä ainakaan minä mahda mitään tunteelle, että jälkimmäistä on vieläkin seassa liikaa. Pamppua ei toki pidä puristaa väkisin, mutta jotenkin kunnon pieksämisen mieltää yhä tämän bändin varsinaiseksi missioksi. Ja vaikka vuosituhannen alun efektiä on mahdoton toistaa, Iowa-painoluokan julkilausuma olisi ollut tässä ajassa nappiosuma – siis ainakin paperilla.

Paljon ei siis ole muuttunut, ja tuntuu, että levy olisi aivan hyvin voitu julkaista vaikka kymmenen vuotta sitten – onko tässä kyse enemmän ajattomuudesta vai uusiutumisen puutteesta, riippuu toki korvaparista.

Vaikka liiallinen turvotus on tavallaan bändin juttu, reilun tunnin mitassaan We Are Not Your Kind on auttamatta liian tuhti ja muutaman silavansiivun poistamalla kokonaisuudesta olisi saanut ryhdikkäämmän. Vaan eipä albumi jätä epäilystäkään, etteikö yhtyeen kompostissa kävisi sen tahtiin kova kuhina. Matoset tykkäävät edelleen möyriä.

Lisää luettavaa