Italiasta on tullut viime vuosina yllättävän paljon mainiosti jumittavaa riffiä, eli toisin sanoen doom, sludge ja stoner elävät siellä vahvasti. Myös Graveyhard pitää siitä huolen.
Nelikon vääntämä stonerhenkinen sludge on jossain määrin velkaa Lousianan seudun pioneereille jäämättä silti pahemmin niiden jalkoihin. Downmaiset riffit ovat rouheita, tarttuvia ja sopivan röyhkeitä. Omaperäisyydestä ei voi juuri antaa pisteitä, mutta kun homma tuntuu rullaavan, niin keep it rollin’ baby.
Jämerää vivahdetta keitokseen saadaan Seattle-soundin lisäämisellä – grungehtavat pätkät viittaavat ajoittain vaikkapa Alice in Chainsiin. No mitäs omaperäistä siinä nyt on? Eipä sinällään mitään, mutta näin rämeisessä yhtälössä se tarkoittaa ihan näpsäkkää ja jopa yllättävää vaihtelua.
Muutamassa kohdassa aavistuksen epävireiset kitarat pistävät korvaan, mutta muuten soittopuolessa ei ole mitään moittimista. Laulut ovat uskottavia niin puhtaina kuin Kirk Windsteinin tyylillä valittaessaan. Myös soundimaailma on ihan rehvakas, joskin pienenpieni lisämuhju olisi antanut sille kunnon soundiekstaasiin tarvittavaa botnea.