Omistautuminen, kuri, death metal – arviossa Firespawn

Julkaistu Infernossa 6/2019.

Firespawn
Abominate
Century Media

Stokiksessa on taas puuhasteltu vastustamattomia pahuuksia suojassa päivänvalolta. 

Asialla ovat toki ruotsalaisen kuolon ammattiliiton miehet, mutta jos osuma tulee kolmannen kerran peräkkäin, aletaan puhua merkittävästä bändistä. Kaksi vuotta sitten asian otti vielä lähes itsestäänselvyytenä, sillä eihän L-G Petrovin johtama, muun muassa Unanimated- ja Necrophobic -ukoista koostuva ryhmä voi viskata kirvestä ohi taulun toisellakaan kertaa.

Morbid Angel -lonkeroinen henki on edelleen vahva, mutta sekaan on sujutettu reipas annos perinneheavyn kirkkautta ja raikkaita sooloja. Petrov klaaraa tonttinsa, kuten aina.

Necrophobicissakin bassoaan käsittelevän Alex Fribergin mukaan L-G kuluttaa röökiä ja kiisseliä suunnilleen ravinnokseen, mutta kun lärvi mikin edessä aukeaa, niska- ynnä muut villat nousevat pystyyn. Eipä tuo valehtele. Omaan makuuni ”Älgee” tosin onnistui parhaiten Entombedin monipuolisemmin ärjytyllä Wolverine Bluesilla (1993), mutta eipä vaadita nyt mahdottomia. Firespawnin monotonisempi murinatyyli lienee harkittu tyylikeino.

Levyn tiukkuutta selittää hyvin bändin motto: omistautuminen, kuri, death metal. Abominate on selvä peli edelliset levyt hankkineille ja laadukkaasta pohjoismaisesta death metalista pitäville.