Kolme vuosikymmentä enemmän tai vähemmän aktiivisesti pinnan alla takonut Konkhra on niitä valtameren sattumia, joita tuskin kukaan asiaan paremmin vihkiytynyt pitää alansa parhaimmistona.
Levytysuralle mahtuu satunnaisia onnistumisia ja suoranaista kuraa. Levyistä yksikään ei ole jäänyt elämään, mutta Anders Lundemark ei luomuksestaan luovu. Onhan death metalin soittaminen ihan kiva harrastus. Samaa b-luokan reittiä luovii myös vuosikymmenen levytystauon jälkeen julkaistava Alpha and the Omega.
Onnistuneesti tuotettu ja muhkeasti jyrisevä kiekko onnistuu kiilaamaan itsensä bändin tuotannon parhaimmistoon. Lähes tunnin mittainen albumi kärsii kuitenkin samoista ongelmista kuin osapuilleen jokainen edeltäjänsä: Lundemark ei ole ollut koskaan kovin mukaansatempaava säveltäjä ja yksittäisten huippuraitojen nimeäminen ei vain tahdo onnistua.
Tehokkaasti ja raskaasti tässä kuitenkin moukaroidaan. Kuolometallin groovaavampi osasto tulee tutuksi, kun pääosin keskitempoisesti runtattu mätke kulkee paksusta riffistä toiseen. Satunnaista sooloa tai pientä kitaramelodiaa isompaa väritystä ei tarjota. Laulu on kauttaaltaan karkeaa, eikä turhia välinössöilyjä harrastella.
Konkhra on onnistunut luomaan itselleen täysin perusaineista kasatun tyylin, jossa se ei kuitenkaan vaikuttaisi suoranaisesti kopioivan ketään. Mikäli tähän sapluunaan puristettu myllytys on juttusi, arvosanaan voi heittää kevyesti pykälän lisää. Uskottavaa möyrintäähän tämä on, vaikka levyn päätyttyä mieleen ei olisi jäänyt oikein mitään.